Tommy Hicksin näky lopunajan seurakunnasta 1961
Tommy Hicksin uninäky 25.6.1961
Näky lopunajan seurakunnasta
Sain sanomani 25. kesäkuuta noin kello 2.30 aamulla Winnipegissä
Kanadassa. Tuskin olin nukahtanut, kun Jumalan antama näky ilmestyi
eteeni. Se tuli kolme kertaa täsmälleen samanlaisena kesäkuun 25.
päivän aamuna 1961.
Näky vaikutti minuun niin syvästi, että se on täysin muuttanut
käsitykseni Kristuksen ruumiista ja lopunaikojen tehtävistä.
Suurenmoisin asia, minkä Kristuksen ruumis on milloinkaan saanut
vastaanottaa, on vielä edessäpäin. On hyvin vaikea saada ihmisiä
käsittämään, mitä Jumala yrittää antaa kansalleen lopunaikoina.
Näyn ilmestyessä eteeni unessa huomasin yhtäkkiä olevani jossain hyvin
korkealla. En tiedä, missä olin. Mutta katselin sieltä alas maan
päälle. Yhtäkkiä näin koko maapallon. Näin edessäni jokaisen kansan,
jokaisen rodun ja jokaisen kielen niin idässä kuin lännessä,
pohjoisessa kuin etelässä. Tunnistin jokaisen maan ja monia
kaupunkeja, joissa olin käynyt. Melkein vapisin pelosta katsellessani
suurta näkyä. Sinä hetkenä kun maapallo tuli näkyviin, alkoi salamoida
ja kuulua ukkosen jyrinää.
Salamoiden leimahdellessa joka puolella maapalloa katseeni siirtyi
pohjoiseen. Yhtäkkiä näin suuren jättiläisen näköisen hahmon. En
voinut lakata tuijottamasta sitä. Näky saattoi minut melkein ymmälle.
Jättiläinen oli suunnattoman suuri. Sen jalat näyttivät ulottuvan
pohjoisnavalle ja sen pää etelänavalle asti. Sen käsivarret ojentuivat
valtamereltä toiselle. Aluksi en edes käsittänyt, näinkö edessäni
vuoren vai jättiläisen, mutta jatkaessani katselemista erotin yhtäkkiä
suuren jättiläisen. Näin, että sen pää kamppaili elämästä. Se halusi
elää, mutta sen ruumis oli kauttaaltaan jätteiden peitossa.
Toisinaan tämä suuri jättiläinen liikutti ruumistaan, ikään kuin se
aikoisi nousta seisomaan. Ja kun se nousi, tuhannet pikkuoliot
näyttivät juoksevan pakoon. Inhottavat oliot juoksivat pois, mutta
palasivat heti, kun jättiläinen taas rauhoittui.
Yhtäkkiä suuri jättiläinen nosti ensin toisen, sitten toisen kätensä
kohti taivasta. Samassa hetkessä oliot näyttivät lähtevän pakoon
tuhatpäisinä joukkoina ja pian ne hävisivät yön pimeyteen.
Hyvin hitaasti jättiläinen alkoi nousta ja kun se nousi, sen pää ja
kädet katosivat pilviin. Noustessaan seisomaan se näytti ravistelevan
pois kaiken sitä peittäneen lian ja töryn ja se kohotti kätensä kohti
taivasta ikään kuin ylistäen Herraa. Sen kädet ulottuivat pilviin
asti.
Yhtäkkiä kaikki pilvet muuttuivat hopeanhohtoisiksi, kauneimmaksi
hopeaksi, mitä olen koskaan nähnyt. Se mitä näin, oli niin valtavaa,
että minä en voinut alkuunkaan ymmärtää sen merkitystä. Näky vaikutti
minuun niin syvästi, että huusin Herraa sanoen: "Oi Herra, mitä tämä
tarkoittaa?" Tiesin olevani hengessä ja saatoin aistia Herran
läsnäolon unessa.
Hopeisista pilvistä alkoi yllättäen putoilla isoja nestemäisiä
valopisaroita jättiläisen päälle. Hyvin hitaasti jättiläinen alkoi
sulaa ja painua maan sisään. Se muuttui sulaksi aineeksi, joka peitti
koko maan pinnan. Nestemäiset valopisarat tulvivat maahan. Näin kuinka
jättiläinen näytti sulavan, mutta äkkiä se muuttuikin miljooniksi
ihmisiksi maan päällä. Näin, kuinka ihmisiä nousi seisomaan joka
puolella maailmaa. He kohottivat kätensä ja ylistivät Herraa.

Juuri sillä hetkellä taivaasta kuului valtava ukkosen jyrähdys.
Käänsin katseeni kohti taivasta ja yhtäkkiä näin hohtavan valkoisiin
vaatteisiin puetun olennon. En ollut eläessäni nähnyt mitään niin
häikäisevää. En erottanut kasvoja, mutta jotenkin tiesin, että se oli
Herra Jeesus Kristus. Hän ojensi kätensä kohti ihmisiä: miehiä ja
naisia, eri puolilla maailmaa. Kun hän osoitti heitä, nestemäistä
valoa näytti virtaavan hänen käsistään heihin. Valtava
Jumalan voitelu lankesi näiden ihmisten päälle ja he lähtivät
liikkeelle Herran nimessä.
En tiedä, kuinka kauan katselin tätä. Tuntui, että se jatkui päiviä,
viikkoja ja kuukausia. Näin Kristuksen käden jatkuvasti ojennettuna.
Mutta oli murheellista nähdä, kuinka monet ihmiset kieltäytyivät
vastaanottamasta Jumalan voitelua ja Jumalan kutsua. Heidän joukossaan
oli miehiä ja naisia, jotka minä tunsin ja joiden minä uskoin
vastaavan Jumalan kutsuun. Mutta kun Jeesus ojensi kätensä heitä
kohti, he yksinkertaisesti painoivat päänsä alas ja alkoivat
perääntyä. Jokainen heistä näytti katoavan pimeyteen, joka näytti
nielaisevan heitä
kaikkialla.
Näkemäni saattoi minut ymmälle. Mutta niitä, jotka vastaanottivat
voitelun, oli satoja, tuhansia, joka puolella maailmaa: Afrikassa,
Englannissa, Neuvostoliitossa, Kiinassa ja Amerikassa. Näin, kuinka
nämä Jumalan voitelemat ihmiset lähtivät liikkeelle. Heidän joukossaan
oli ojankaivajia, pyykkäreitä, rikkaita ja köyhiä. Näin
halvaantuneita,
näkönsä tai kuulonsa menettäneitä ihmisiä. Mutta kun Herra ojensi
kätensä ja he vastaanottivat voitelun, niin he parantuivat ja lähtivät
vuorostaan liikkeelle.
Kaikkein ihmeellisintä oli, että kun nuo ihmiset ojensivat kätensä
samalla tavalla kuin Herra, heillä näytti olevan käsissään samaa
nestemäistä tulta. Ojentaessaan kätensä he sanoivat: "Minä sanon:
'Tule terveeksi'."
Seurasin edelleen tätä valtavaa lopunajan toimintaa, mutta en täysin
ymmärtänyt sen merkitystä. Niinpä katsoin Herraa ja kysyin: "Mitä tämä
tarkoittaa?" Hän vastasi: "Tällaista minä teen viimeisinä aikoina.
Minä korjaan kaiken sen, minkä erilaiset tuholaistoukat ovat
turmelleet. Minun kansani lähtee liikkeelle lopunaikoina. Mahtavan
armeijan
tavoin he pyyhkäisevät yli koko maanpiirin."
Koska seurasin tapahtumia jostakin hyvin korkealta, saatoin nähdä koko
maailman. Näin näiden ihmisten kulkevan ristiin rastiin joka puolella
maapalloa. Jumalan Pyhä Henki saattoi hetkessä siirtää jonkun
afrikkalaisen Neuvostoliittoon, Kiinaan tai Amerikkaan tai johonkin
muuhun paikkaan ja päinvastoin. Näin ihmiset menivät kaikkialle
maailmaan. He selviytyivät niin tulesta, rutosta kuin nälänhädästä. Ei
tuli, ei vainot eikä mikään muu pystynyt estämään heidän etenemistään.
Räyhäävät väkijoukot uhkailivat heitä miekoin ja pyssyin, mutta
Jeesuksen tavoin he menivät pois väkijoukkojen keskitse eikä heitä
voitu löytää. He menivät eteenpäin Herran nimessä ja kaikkialla he
ojensivat kätensä, niin että sairaat parantuivat ja sokeat saivat
näkönsä. He eivät rukoilleet pitkiä rukouksia ja kun olin kerrannut
näyn mielessäni ja ajatellut sitä monta kertaa, tajusin, että en ollut
nähnyt yhtään kirkkoa enkä kuullut puhuttavan yhdestäkään
kirkkokunnasta. Nämä ihmiset olivat liikkeellä Herran Sebaotin
nimessä. Halleluja.

Tämä lopunajan armeija marssi eteenpäin tehden kaikessa Kristuksen
tekoja, palvellen suuria kansanjoukkoja kaikkialla maailmassa.
Kymmenet tuhannet, jopa miljoonat vastaanottivat Herran Jeesuksen
Kristuksen, kun nämä ihmiset astuivat esiin ja julistivat sanomaa
tulevasta Jumalan valtakunnasta tänä lopunaikana. Se oli todella
suurenmoista, mutta silti oli niitä, jotka asettuivat vastarintaan,
suuttuivat ja yrittivät hyökätä sanoman julistajien kimppuun.
Näin näiden ihmisten kulkevan tulen läpi palamatta, poikki jokien
ikään kuin siinä ei olisi ollut lainkaan vettä. He ylittivät
valtameret helposti, pelastuivat vainoilta, ikään kuin käsi olisi
kuljettanut heidät turvaan. Vaikka villieläimet karjuivat ja ihmiset
hyökkäsivät heidän kimppuunsa miekoin ja sota-asein, ei mikään
näyttänyt estävän heitä. He olivat voittajia.
Jumala tulee ennennäkemättömällä tavalla osoittamaan voimansa näinä
viimeisinä aikoina. Nämä miehet ja naiset tulevat kaikista
yhteiskuntaluokista oppiarvoihin katsomatta. Seurasin näiden
työntekijöiden toimintaa ja huomasin, että jos joku väsyi kesken ja
kaatui, toinen tuli nostamaan hänet pystyyn. Ei ollut "suurta minää"
eikä "pientä sinää", vaan kaikki vuoret alennettiin ja kaikki laaksot
täytettiin ja näillä ihmisillä näytti olevan yksi yhteinen
asia: heistä virtasi jumalallinen rakkaus, kun he tekivät työtä
yhdessä ja elivät yhdessä. Se oli ihaninta, mitä olen koskaan nähnyt.
Jeesus Kristus oli heidän elämänsä ainoa sisältö. He jatkoivat työtään
ja minusta tuntui, että seisoin katselemassa tätä näkyä päiväkausia.
Itkin ja nauroin vuoronperään. Oli niin ihmeellistä nähdä ilosanoman
leviävän kaikkialle näinä viimeisinä aikoina.
Seurasin näkyä taivaasta käsin ja ajoittain nestemäistä valoa
suorastaan tulvi suurten seurakuntien päälle. Silloin ihmiset nostivat
kätensä ja ylistivät Jumalaa tunnista toiseen, jopa päivästä toiseen,
kun Pyhä Henki laskeutui heidän päälleen. Jumala sanoi: "Minä vuodatan
Henkeni kaiken lihan päälle." Olin todistamassa tämän lupauksen
täyttymistä. Ja kaikki, jotka vastaanottivat tämän voiman ja Jumalan
voitelun, saivat kokea Jumalan ihmeitä loppumattomiin.
Mutta kun nämä ihmiset kulkivat eri puolilla maailmaa, heitä alettiin
vainota joka taholta.
Yhtäkkiä kuului toinen voimakas ukkosen jyrähdys, joka tuntui kaikuvan
ympäri maailmaa, ja kuulin jälleen äänen, joka sanoi: "Tämä on minun
kansani. Tämä on minun rakas morsiameni." Äänen vielä puhuessa minä
loin katseeni maahan ja näin järvet ja vuoret. Haudat aukenivat, ja
kaikkialla maailmassa kaikkien aikojen pyhät nousivat haudoistaan.
Heidän noustessa Jumalan valtakunnan julistajat alkoivat yhtäkkiä
kerääntyä joka suunnalta, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä
ja he alkoivat taas muodostaa jättiläismäistä ruumista. Kristuksessa
kuolleet näyttivät nousevan ensin. Pystyin tuskin käsittämään
näkemääni. Se oli niin ihmeellistä. Se ylitti villeimmät kuvitelmani.
Ruumis muotoutui jälleen valtavan jättiläisen kaltaiseksi, mutta tällä
kertaa se oli erilainen. Se oli puettu hohtavan valkoisiin
vaatteisiin, joissa ei ollut tahraa eikä ryppyä. Kaikenikäiset ihmiset
näyttivät liittyvän tähän ruumiiseen. Etsiessään lopullista muotoaan
ruumis yleni hyvin hitaasti kohti taivasta ja äkkiä Herra Jeesus
ilmestyi ylhäältä ja asettui ruumiin pääksi ja minä kuulin taas
ukkosen jyrähdyksen, joka sanoi: "Tämä on minun rakas morsiameni, jota
minä olen odottanut. Hän on tullut tulen läpi vahingoittumattomana.
Häntä minä olen rakastanut
maailman alusta asti."
Yhtäkkiä käänsin katseeni pohjoiseen ja näin suurta tuhoa: miehiä ja
naisia, jotka huusivat tuskissaan ja tuhoutuneita rakennuksia.
Sitten kuulin äänen puhuvan neljännen kerran ja se sanoi: "Nyt minä
vuodatan vihani maan päälle." Jumala näytti vuodattavan vihansa
maailman ääriin asti. Näytti aivan siltä, kuin suuret Jumalan vihan
maljat olisi vuodatettu maan päälle. Muistan kaiken kuin eilisen
päivän. Vapisin kauttaaltani, kun katselin hirveää näkyä, missä
kaupungit ja kokonaiset kansakunnat tuhoutuivat.
Kuulin ihmisten itkun ja valituksen. He itkivät paetessaan luoliin,
mutta luolat eivät voineet heitä peittää. He hyppäsivät veteen, mutta
vesi ei voinut heitä hukuttaa. Mikään ei voinut hävittää heitä. He
halusivat riistää itseltään hengen, mutta he eivät voineet.
Loin jälleen katseeni ruumiiseen, joka oli puettu hohtavan valkoisiin
vaatteisiin. Hyvin, hyvin hitaasti se alkoi kohota maasta ja samassa
minä heräsin. Millaista näkyä olinkaan saanut katsella. Olin nähnyt
Kristuksen ruumiin lopunajan tehtävät, sen viimeisen hetken. 27.
kesäkuuta aamulla kello 2.30 tämä näky, tämä ilmestys, palasi
täsmälleen samanlaisen kuin edellisellä kerralla.
Elämäni on muuttunut, kun olen alkanut ymmärtää, että me elämme näitä
viimeisiä aikoja, sillä kaikkialla maailmassa Jumala voitelee miehiä
ja naisia näihin tehtäviin. He eivät julista mitään oppeja tai
oppisuuntia. He julistavat Jeesusta Kristusta. He julistavat Herran
Sanaa ja he sanovat: "Olen kuullut sen niin monta kertaa näyssä.
Tapahtukoon minun Sanani mukaan."
Minun kansani, kuunnelkaa minua. Tapahtukoon minun Sanani mukaan.
Meidät puetaan Jumalan voimalla ja voitelulla. Meidän ei tarvitse
saarnata. Meidän ei tarvitse hakea julkisuutta. Meidän ei tarvitse
olla riippuvaisia ihmisistä eikä meidän tarvitse edustaa mitään
kirkkokuntaa, vaan meillä tulee olemaan elävän Jumalan voima.
Me emme
pelkää ihmisiä, sillä me lähdemme liikkeelle Herran Sebaotin nimessä