Wolfgang Simson: Fifteen Theses towards a Re-Incarnation of Church

Jumala muuttaa seurakuntaa ja se taas vuorostaan muuttaa maailmaa. Miljoonat uskovat ympäri maailman ovat tietoisia lähestyvästä muutoksesta, jolla on maailmanlaajuiset ulottuvuudet. He sanovat tosiasiassa näin: Se seurakunta, jonka tunnemme, estää seurakuntaa olemasta sellainen kuin sen Jumalan mielestä pitäisi olla. Kasvava joukko uskovia on alkanut kuulla Jumalan puhuvan juuri samaa. On olemassa uusi yhteisöllinen tietoisuus ikuisesta ilmestystiedosta, joka löytää kaikupohjaa kaikkialla. Seuraavissa "15 teesissä" teen yhteenvetoa näistä ja olen vakuuttunut, että se tuo esiin osan siitä, mistä Pyhä Henki tänä päivänä puhuu seurakunnalle. Joillekin se voi olla se tarunhohtoinen nyrkin kokoinen pilvi Elian taivaalla. Jotkut toiset taas tuntevat kaatosateen olevan kehittymässä.

15 teesiä seurakunnan uudistumiseksi

1. Seurakunta on elämäntapa, ei sarja uskonnollisia kokouksia
Ennen kuin Kristuksen seuraajia alettiin kutsua kristityiksi, heitä kutsuttiin "tien kulkijoiksi". Yksi syy tähän oli varmaankin se, että he sananmukaisesti olivat löytäneet "elämäntavan" (engl.sana Way on sekä tie että tapa. Suom.huom.). Seurakunnan tosi olemus ei tule esiin siinä, että pidetään sarja toistuvia uskonnollisia tilaisuuksia, joita johtaa ammattimainen papisto niissä pyhissä huoneissa, jotka on erityisesti varattu Jeesuksen kohtaamiseen, vaan Kristuksen seuraajat elävät arkielämäänsä hengellisissä suurperheissä ollen profeetallisessa hengessä elävinä vastauksina niihin kysymyksiin, joita yhteiskunnassa on, niissä paikoissa, missä sillä on suurin vaikutus: kodeissa.

2. On aika muuttaa järjestelmää
Historiallinen Ortodoksinen Kirkko aikoinaan kangistui nykyisiin uskonnollisiin kaavoihinsa 300-luvulla jKr. ja omaksui uskonnollisen järjestelmän, joka on olennaisesti johdettu Vanhasta testamentista ja on täydellinen kopio siitä pappeineen, alttareineen ja kristillisine temppeleineen (katedraalit) ja suitsukkeineen ja niissä sovelletaan juutalaisesta synagogasta lainattua jumalanpalveluskäytäntöä. Roomalaiskatolinen kirkko jatkoi tästä ja kanonisoi tämän järjestelmän. Luther kyllä uudisti evankeliumin sisällön, mutta jätti ulkoiset puitteet lähes koskemattomiksi. Vapaat suunnat vapauttivat kirkon valtiosta, baptistit sitten kastoivat sen, kveekarit tekivät sille kuivapesun ja Pelastusarmeija puki sen univormuun, helluntailaiset voitelivat sen ja karismaatikot uudistivat sitä, mutta tähän päivään mennessä ei kukaan ole uudistanut perusrakennetta. Nyt olisi korkea aika tehdä se.

3. Kolmas uskonpuhdistus
Kun Luther löysi uudestaan sen evankeliumin, jonka mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta ja yksin armosta, hän alkoi uudistaa seurakuntaa teologian kautta. 1700-luvulla syntyi sellaisia liikkeitä kuin herrnhutilaisuus, joiden piirissä löydettiin uudenlainen Jumalan läheisyys, mikä johti hengellisen elämän uudistumiseen - toiseen uskonpuhdistukseen. Nyt Jumala koskettelee viinileilejä aloittaen kolmannen uskonpuhdistuksen - rakenteellisen uudistuksen.

4. Kirkkorakennuksista kotiseurakuntiin
Uuden testamentin aikana ei ole ollut olemassa "Jumalan huonetta". Henkensä hinnalla Stefanus todisti yksiselitteisesti: Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa. Seurakunta on Jumalan kansa. Seurakunta on kotonaan sen vuoksi siellä, missä ihmisetkin olivat ja ovat kotonaan: tavallisissa taloissa. Siellä Jumalan ihmiset:

• elävät yhdessä Pyhän Hengen voimassa

• aterioivat yhdessä

• eivät epäröi myydä omaisuuttaan ja jakaa aineellisia ja hengellisiä siunauksia

• opettavat toisilleen tosielämän tilanteissa, kuinka Jumalaa tulee palvella - keskustellen eikä luennoiden

• rukoilevat yhdessä ja profetoivat toisilleen

• kastavat ihmisiä

• "menettävät kasvonsa" ja turhantärkeytensä tunnustamalla syntejään

• luovat itselleen uuden yhteisöllisen omakuvan kokiessaan yhdessä rakkautta, hyväksyntää ja anteeksiantoa

5. Seurakunnan tulee pienetä, jotta siitä voisi kasvaa suuri
Useimmat seurakunnat nykyaikana ovat aivan liian suuria voidakseen tarjota todellista yhteisöllisyyttä. Niistä on aivan liian usein tullut "veljesyhteisöjä ilman veljeyttä". Uuden testamentin seurakunta oli joukko pieniä ryhmiä, joihin kuului tyypillisesti 10-15 henkeä. Sellainen ei kasvanut ylöspäin suureksi seurakunnaksi henkilömäärältään 20 - 300, joka täyttäisi katedraalin ja tekisi todellisen vuorovaikutuksen jäsenten kesken mahdottomaksi. Sen sijaan seurakunta jakautui "sivusuuntaan" - kuten orgaaniset solut - aina kun sen henkilömäärä saavutti noin 15-20 hengen rajan. Aina kun oli mahdollista kokoonnuttiin paikkakunnan laajuisesti yhteisiin juhlatilaisuuksiin vähän kuin Salomon temppelin esipihalla Jerusalemissa. Perinteinen seurakunta, sellaisena kuin me sen tunnemme, ei ole tilastollisesti ajatellen sen paremmin suuri kuin kauniskaan, vaan pikemminkin surkea kompromissi, liian suureksi kasvanut kotiseurakunta ja liian pieni pitämään suurempia juhlatilaisuuksia, omistamatta kummankaan parhaita puolia.

6. Mitään seurakuntaa ei voi johtaa pastori yksinään
Paikallisseurakuntaa ei voi johtaa kukaan yksittäinen pastori, vaan sitä ohjaa isällisesti paikallinen vanhin, jolla on viisautta ja terve todellisuudentaju. Paikalliset kotiseurakunnat verkostoituvat sitten liikkeeksi, jota hallitsevat vanhimmat ja ne jäsenet, jotka edustavat viittä hengen palveluvirkaa (apostolit, profeetat, paimenet, evankelistat ja opettajat) ja nämä kiertävät "talosta taloon". Sen lisäksi tulee säilyttää perustavaa laatua oleva rooli niille, joilla on apostolinen tai profeetallinen tehtävä (Ef.2:20 ja 4:11-12). Pastori (paimen) on hyvin olennainen osa tällaista työryhmää, mutta hän ei voi tehdä enempää kuin oman osansa "varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön" ja hänen tulee saada täydennystä muilta neljän palvelutehtävän haltijalta, jotta kokonaisuus toimisi hyvin yhteen.

7. Oikeat palaset - sovitettuna yhteen väärällä tavalla
Kun kokoamme palapeliä, meillä täytyy olla alkuperäinen kuva mallina, muuten lopputulos ja kuva johon päädymme tulee olemaan vääristynyt eivätkä yksittäiset palaset oikein istu paikoilleen. Tätä on laajalti tapahtunut kristillisessä maailmassa: meillä on kyllä oikeat palaset, mutta olemme koonneet ne väärin yhteen johtuen pelosta, perinteestä, uskonnollisesta kateudesta ja "voima ja valta" -asenteesta. Aivan kuten vettä esiintyy luonnossa kolmessa olomuodossa - jää, vesi ja höyry - ne viisi palvelutehtävää, jotka mainitaan Ef.4:11-12, apostolit, profeetat, paimenet, opettajat ja evankelistat löytyvät tänä päivänäkin, mutta eivät aina oikeissa olomuodoissa ja oikeista paikoista. Ne saattavat olla jäädytettynä jossakin jäykän laitostuneen kristinuskon sisällä. Joskus ne esiintyvät kirkkaana vetenä. Tai sitten ne ovat haihtuneet kuin höyry yläilmoihin erilaisten haihattelijoiden ja "riippumattomien" seurakuntien mukana, jotka eivät ole vastuussa kenellekään. Samoin kuin kukkien kastelu on parasta suorittaa vedellä, nämä viisi seurakunnan palvelutehtävää tulee tuoda mukaan tähän uuteen malliin samalla kun säilytetään ikuisesti kestävät periaatteet niin että koko hengellinen organismi voisi kukoistaa ja yksittäiset palvelijat voivat löytää oikean paikkansa ja roolinsa tässä kokonaisuudessa. Tässä on yksi syy lisää, miksi tulee palata takaisin Mestarin alkuperäiseen suunnitelmaan ja piirustukseen, jonka hän laati seurakuntaansa varten.

8. Jumala ei jätä seurakuntaansa virkavaltaisen papiston käsiin
Mikään Uuden testamentin seurakunnassa ei ilmennä sellaista Mooses-tyyppistä toimenkuvaa, että seurakuntaa johtaisi yksi "pyhä mies", joka yksin neuvottelee Jumalan kanssa ja ruokkii sitten toisia, jotka vain passiivisesti kuluttavat uskonnollisia palveluita. Kristinusko on omaksunut tällaisen tavan pakanallisista kulteista tai korkeintaan Vanhasta testamentista. Konstantinuksen ajoista käytössä ollut vahva ammattipappeus seurakunnassa on ollut vallitseva käytäntö aivan liian kauan. Sellainen jakaa Jumalan ihmiset keinotekoisesti maallikoihin ja papistoon. Uuden testamentin mukaan Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus (1.Tim.2:5). Jumala ei siunaa sitä, että uskonnolliset ammattilaiset tunkeutuvat pysyvästi ihmisen ja Jumalan väliin. Esirippu on revitty kahtia ja Jumala sallii ihmisten tulla luokseen suoraan Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on Ainoa Tie. Jotta kaikkien uskovien yleinen pappeus voisi toteutua, nykyinen systeemi on muutettava kokonaan. Virkavaltaisuus on kaikista hallintojärjestelmistä arveluttavin, koska siinä periaatteessa kysytään vain kaksi kysymystä: kyllä vai ei. Siinä ei ole tilaa spontaanisuudelle tai inhimillisyydelle, todelliselle elämälle. Tällainen voi sopia politiikkaan tai yrityksille, mutta ei seurakunnalle. Jumala näyttää olevan tekemässä työtä, että hänen seurakuntansa vapautuisi sellaisesta Babylonin pakkosiirtolaisuudesta, jota uskonnollinen virkavalta ja henkivaltojen hallinta edustaa. Hän haluaa vapauttaa seurakuntansa tavallisten ihmisten hallintaan, sellaisten jotka Jumala on ihmeellisesti luonut, mutta jotka voivat vanhojen hyvien aikojen tapaan haista kalalta, hajuvedeltä tai vallankumoukselta.

9. Paluu organisoidusta seurakunnasta kristinuskon orgaaniseen muotoon
"Kristuksen ruumis" on kirkas kuva elollisesta olennosta, ei organisoidusta järjestelmästä. Seurakunta koostuu paikallisesti sen hengellisistä jäsenistä ja perheistä, jotka ovat elävällä tavalla yhteydessä toisiinsa ja muodostavat verkoston, missä eri osasten yhteensopivuus heijastaa olennaisesti sitä, mitä kokonaisuus edustaa. Siellä missä organisointi on viety huippuunsa  elävän organismin kustannuksella, siellä pitää minimoida organisointi ja antaa tilaa elävälle seurakuntaorganismille. Liian vahva organisaatio voi pakkopaidan tapaan tukahduttaa sisäisen elämän, kun pelätään, että tehdään jotakin väärin. Pelko on uskon vastakohta eikä ole tarkkaan ottaen kristillinen hyve. Pelko haluaa kontrollia, usko voi luottaa. Kontrolli voi joskus olla hyvä, mutta luottamus on parempi. Kristuksen ruumis on Jumalan puolelta uskottu niille huolehtivaisille ihmisille, joilla on taivaan lahjana karismaa luottaa Jumalaan ja hänen hallintavaltaansa silloinkin, kun he eivät itse hallitse tilanteita. On välttämätöntä, että kehittyy sellaisia luottamukseen perustuvia alueellisia ja kansallisia verkostoja, jotka eivät ole kirkkopoliittisen ekumenian mukaisia järjestelyjä, vaan joissa nousee esiin kristillinen usko elävän organismin muodossa.

10. Oman jumalanpalveluksemme palvomisesta meidän tulee siirtyä palvelemaan Jumalaa
Nykyajan kristillisyyttä voidaan luonnehtia vähän kaunistellen seuraavasti: pyhät ihmiset kokoontuvat säännöllisesti pyhään paikkaan pyhäpäivänä ja pyhään aikaan ottamaan osaa pyhään toimitukseen, jota johtaa pyhä mies pukeutuneena pyhään asuun pientä pyhää maksua vastaan. Koska tämä säännöllinen suorituskeskeinen juhlatoimitus, jota kutsutaan "jumalanpalvelukseksi", vaatii jatkuakseen paljon järjestelyä ja lahjoja ja avustavia viranhoitajia, nämä kaavamaiset ja laitoskeskeiset mallit kehittyivät nopeasti jäykiksi perinteiksi. Tilastollisesti ajatellen perinteinen 1-2 tuntia kestävä "jumalanpalvelus" syö paljon voimavaroja, mutta ei oikeastaan tuota paljonkaan hedelmää, jos puhutaan siitä, että ihmiset kasvaisivat, toisin sanoen heidän elämänsä muuttuisi. Taloudellista terminologiaa käyttäen sellainen on "paljon sisään, vähän ulos". Ajan saatossa on käynyt niin, että halu palvella "oikealla tavalla" on johtanut kirkkokuntaistumiseen, eri tunnustuskuntiin ja nimikristillisyyteen. Tällainen ei ainoastaan jätä huomiotta sitä, että uskovien tulee palvella Herraa "hengessä ja totuudessa", minkä sijasta kristityt istuvat kirkoissaan laulukirjat kädessä, vaan jättää myös huomiotta sen tosiasian, että suurin osa elämästä on epämuodollista ja että myös kristinuskon tulisi olla elämäntapa. Eikö meidän pitäisi jättää tämä mahtipontinen näytteleminen ja alkaa toimia aidosti ja voimallisemmin?

11. Pitää lopettaa ihmisten tuominen seurakuntaan ja alkaa viedä seurakuntaa ihmisten luo
Seurakunta on palaamassa siihen muotoon, jossa se ei enää ole "tulkaa"-tyyppinen vaan on pikemminkin "menkää"-mallinen. Sen tuloksena seurakunta voi lopettaa ihmisten tuomisen "seurakunnan yhteyteen" ja aloittaa seurakunnan viemisen ihmisten luo. Seurakunnan tehtävä ei tule koskaan suoritetuksi, jos sen yhteyteen vain lisätään uusia jäseniä. Tavoitetta ei saavuteta, ellei seurakunta voi laajentua ja jäsenten määrä lisääntyä spontaanisti kuin sienet sateella kaikkialle, missä ihmisiä on ja etenkin sinne, missä Kristusta ei vielä tunneta.

12. "Herran ehtoollinen" tulee palauttaa oikeaksi ateriaksi, missä nautitaan todellista ruokaa
Kirkon perinteessä on onnistuttu viettämään Herran ehtoollista laimennetussa ja hyvin uskonnollisessa muodossa, mille on luonteenomaista käyttää vain muutama tippa viiniä ja mautonta keksiä ja viettää sitä surullisin kasvonilmein. Herran ehtoollinen oli kuitenkin oikeasti ihan tukeva ateria, jolla oli vertauskuvallinen merkitys. Sen ei ollut tarkoitus muuttua vertauskuvalliseksi ateriaksi, jolla on vahva merkitys. Jumala haluaa tuoda yhdessä aterioimisen takaisin kokoontumisiimme.

13. Kirkkokunnista kaupunginlaajuisiin juhlatilaisuuksiin
Jeesus kutsui esiin universaalin liikkeen, mutta sen tilalle ilmestyi sarja uskonnollisia ryhmäkuntia, joilla on maailmanlaajuiset markkinaketjut myydäkseen kukin omaa kristillisen elämän tuotemerkkiään keskinäisen kilpailun hengessä. Tämän kristinuskon tuotteistamisen johdosta suurin osa protestanttisuudesta on jäänyt yhteiskunnallisesti merkityksettömäksi ja sen puitteissa on keskitytty enemmänkin kullekin ominaisiin perinteisiin ja uskonnollisiin valtataisteluihin kuin kehittämään yhteistä tunnustusta maailman edessä. Jeesus ei yksinkertaisesti koskaan pyytänyt ihmisiä järjestäytymään kirkkokunniksi. Alkuseurakunnan aikoina uskovilla on kaksijakoinen identiteetti: he olivat yhtäältä hänen seurakuntansa ja kääntyneet ylöspäin Jumalan puoleen ja toisaalta järjestäytyneet maantieteellisesti, toisin sanoen olivat horisontaalisesti kääntyneet toinen toisensa puoleen. Tämä tarkoitti sitä, että kristityt eivät ainoastaan muodostaneet lähiyhteyttä keskenään - kotiseurakuntia - missä he elivät keskenään yhdessä paikallisesti, vaan he kokoontuivat myös kaupunginlaajuisiin yhteisöihin tai alueellisiin kokouksiin ylistämään ja ilmaisemaan seurakuntayhteyttä laajemmin sen kaupungin tai alueen uskovien kesken. Aitous lähiyhteydessä yhdistettynä siihen yhteyteen, mitä koetaan paikkakunnan tai alueen sisällä, luo seurakunnalle yhteiskunnallista merkitystä ja hengellistä uskottavuutta ja se myös palauttaa voimaan kaupunkiseurakunnan raamatullisen mallin.

14. Vainoja kestävän hengen kehittäminen
He ristiinnaulitsivat Jeesuksen, kristittyjen johtomiehen. Tänä päivänä hänen seuraajansa ovat enemmänkin kiinnostuneita titteleistä, ansioista tai sosiaalisesta arvostuksesta tai mikä pahinta: he pysyvät hiljaa eikä heissä ole mitään huomionarvoista. "Autuaita olette, kun teitä vainotaan", sanoi Jeesus. Raamatullinen usko on terveellinen haaste pakanalliselle jumalattomuudelle ja syntielämälle, maailmalle joka on ahneuden, materialismin, kateuden ja erilaisten pahojen henkien vallassa, mitkä liittyvät arvoihin, seksiin, rahaan ja valtaan. Tämän ajan kristillisyys on monissa maissa yksinkertaisesti liian harmitonta ja mukautuvaa, että sitä kannattaisi vainota. Mutta jos uskovat edelleen jossakin toteuttavat Uuden testamentin periaatteita ja esimerkiksi sanovat synnin synniksi, silloin joko kääntyminen tai vaino ovat olleet, ovat ja tulevat olemaan maailman taholta luonnollisia reaktioita. Sen sijasta, että uskovat tuudittautuisivat elämään mukavasti jossain uskonnonvapauden väliaikaisella vyöhykkeellä, heidän on syytä varautua siihen, että heitä aletaan syyllistää, koska he eivät hyväksy maailmanlaajuista humanismia ja hauskanpitoon keskittynyttä orjuuttavaa elämäntapaa ja sitä ihmisten avointa itsekeskeisyyttä, missä ihminen on väärällä tavalla nostettu maailman keskipisteeksi. Sen takia kristityt tulevat tuntemaan - ja heidän täytyykin tuntea - maailman "kuristava suvaitsevaisuus", joka on suhteellistanut kaikki arvonsa ja sen vuoksi kieltäytyy tunnistamasta ja tottelemasta Luojaansa, jolla on hallussaan ehdottomat mittapuut. Koska kristityt ovat naimisissa tämän yhteiskunnan ja talouselämän aatteistamisen, yksityistämisen ja hengellistämisen kanssa, he joutuvat - ennemmin kuin tajuavatkaan - olemaan syytettyjen penkillä yhdessä Jeesuksen kanssa. Heidän on hyvä varustautua niin, että heillä on tulevaisuuttaan varten vainoja kestävä mieli ja ennen kaikkea vainoja kestävä seurakuntarakenne.

15. Seurakunta palaa kotiin
Missä onkaan ihmiselle helpointa olla hengellinen? Ehkäpä sellainen paikka on saarnatuolin takana, missä voi olla puettuna pyhään asuun ja saarnata pyhiä sanoja kasvottomalle kuulijakunnalle ja sen jälkeen piiloutua toimiston/sakastin puolelle? Ja mikä onkaan ihmiselle vaikein paikka - ja samalla kaikkein merkityksellisin - olla hengellinen? Tietysti kotona vaimon ja lasten seurassa, missä kaikki mitä ihminen tekee ja sanoo tutkitaan heti hengellisen lakmus-paperin avulla niin että tekopyhyys voidaan heti tehokkaasti kitkeä pois ja aitoudelle antaa elintilaa. Kristinuskosta merkittävä osa on karannut kotoa, missä se on kokenut pahoja takaiskuja, ja se on kehitellyt keinotekoisia uskonharjoituksia pyhissä rakennuksissa, jotka on sopivasti etäännytetty todellisesta elämästä. Samalla kun Jumala tahtoo uudelleen vallata kodit itselleen, myös seurakunta on kääntymässä takaisin juurilleen - takaisin sinne, mistä se tuli. Se tulee sananmukaisesti takaisin kotiin ja näin maailmanhistorian lopussa sulkeutuu se ympyrä, jonka seurakunta historiassaan on kiertänyt.

Kun kaikki kristityt vaeltavat yhdessä, kaikista tunnustuskunnista ja taustoista, kuunnellen sitä kirkasta ääntä sydämessään, mitä Kristus henkensä kautta puhuu seurakunnalleen, ja alkavat ottaa tämän puheen maailmanlaajuisesti kuuleviin korviinsa voidakseen toteuttaa sitä paikallisesti, he alkavat jälleen toimia kuin yksi ruumis. He järjestävät naapurustonsa kotiseurakunniksi ja tapaavat toisiaan paikkakunnanlaajuisissa tai alueellisissa kokouksissa. Sinua kutsutaan mukaan osaksi tätä liikettä ja antamaan oma panoksesi. Ehkäpä sinunkin kotisi muuttuu huoneeksi, joka muuttaa maailmaa.

Wolfgang Simson

Suomennettu sivustosta www.simsonwolfgang.de